Jälkifiilistelyt SuperTreeneistä

(Only in Finnish)

Ihanaa torstaita kaikille!

Käsi ylös ketkä olivat SuperTreeneissä! Pääsittekö niille tunneille ja luennoille, joihin halusittekin? Jäi kyllä niin hyvä mieli sunnuntaista, vaikka hieman väsyttikin jälkeenpäin.

Rope Skipping Workout oli päivän ensimmäinen tunti, johon osallistuin. Se oli ihan mielettömän hauska ja RASKAS treeni, johon sisältyi hyppimisen lisäksi myös venyttelyä ja lihaskuntoa. Yksin hyppimisen jälkeen hypittiin pareittain ja ryhmässä, tai enemmänkin yritettiin hyppiä, se oli nimittäin yllättävän vaikeaa. Mutta pohkeet kiittivät! Just in case otin oman hyppynarun mukaan, koska se on säädetty mulle juuri oikean pituiseksi ja koska musta on tullut vähän hyppynarusnobi. Kaikki saivat kuitenkin käyttöönsä omat hyppynarut.

ST_HFS3

ST_HFS6

ST_HFS4

ST_HFS2

Myöhemmin päivällä pääsin twerkkaamaan ja OU MAI GAAD! Tunti oli raskas, hiki virtasi ja kaikista eniten tuntui reisissä ja selässä. Tykkäsin siitä, että tällä tunnilla oli hyvin erilaista porukkaa, nuoria ja vähän vanhempiakin. Tunnilla pääsi rentoutumaan ja keskittymään vaan siihen omaan tekemiseen. Erinomaista treeniä, eli ehdottomasti pakko päästä kokeilemaan sitä vielä Flaman tanssistudiolle!

ST_HFS14

ST_HFS15

Päivään mahtui myös rauhoittumista ja kehonhuoltoa kun sain infosta ylimääräisen lipun Asanaklinikalle. Sitä vetivät Pure Moven ihanat Johanna ja Riku. Oli hienoa, että he tulivat säätämään osallistujien asentoja ja antoivat hyviä vinkkejä venytyksiin. Tunnilla oli miellyttävän rauhallinen tunnelma, voin vaan kuvitella millainen tunnelma olisi joogatunnilla heidän tiloissaan. Pitäisi varmaan mennä testaamaan.

ST_HFS11

ST_HFS12

ST_HFS9

Treenien lisäksi pääsin kuuntelemaan hyvin mielenkiintoisia luentoja. Ensin oli vuorossa Miia Huitin “Puhkaise stressikuplasi!”. Luennon aikana tehtiin sellainen harjoitus, joka sai kyynelkanavat auki ihan odottamatta. Tällaisena skeptikkona en ajatellut että muutaman minuutin harjoituksen jälkeen stressi purkautuu sillä tavalla, mutta niin siinä sitten kävi.

Timo Kettusen “Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?” oli viihdyttävä paketti, jossa käsiteltiin erilaisia ruokavalioita ja uskomuksia ravinnosta. Luennon aikana nyökyttelin hyväksyvästi, koska olen kokeillut kaikenlaisia ruokavalioita ja mennyt useiden trendien mukana, ja vasta nyt olen alkanut ymmärtää, että olen turhaan tehnyt omasta syömisestäni liian hankalaa.

Oli hienoa päästä kuuntelemaan Jenny Belitz-Henrikssonin luentoa “Toimivat askeleet pysyvään painonpudotukseen” ei niinkään aiheen takia, vaan Jennyn takia, koska olen seurannut hänen blogiaan ja Instagramiaan jo jonkin aikaa. Jenny on hyvin inspiroiva ja positiivinen tyyppi, eli kannattaa laittaa hänen bloginsa myös seurantaan. Minusta on hienoa, että hän puhuu painonpudotuksesta elämäntapamuutoksena, eikä projektina, niinkuin usein on tapana. “Kilo kerrallaan” on myös omasta mielestäni lempeä ja stressitön tapa pudottaa painoa, jos tai kun päättää että se on tarpeen.

Päivän päätti Ida Grönlund stand-up esityksellään, johon “Turun tytöt” eli minä ja Matilda pääsimme myös osallisiksi. Niinhän siinä käy kun menee eturiviin istumaan. Oli hyvä setti ja oli mukavaa päästä vaihteeksi kuuntelemaan naiskoomikkoa!

ST_HFS7
Miia Huitti

ST_HFS8

ST_HFS10
Timo Kettunen
ST_HFS16
Jenny Belitz-Henriksson

 

Päivä oli siis täynnä menoa ja meininkiä ja parasta oli se, että pääsin jakamaan sen hauskassa seurassa. Yhteensä kolmen treenin ja neljän luennon jälkeen olin hyvin väsynyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna 5-6 tuntia olisi riittänyt ihan hyvin, mutta kun on vähän ahne siinä mielessä, että haluaa kokeilla kaikkia uusia jumppia ja kuulla mahdollisimman paljon uutta.

Lounastauko oli melko lyhyt ja hyvä, että menimme sinne aikaisin, koska jono näytti 12 aikaan tosi pitkältä. Todettiin myös, että kasvissyöjille lounaalla ei ollut paljonkaan tarjottavaa, koska salaattipöydästä puuttuivat kokonaan hyvät kasviproteiinit ja oli vain yksi keittovaihtoehto – kalakeitto. Lautasella oli siis vain iso kasa salaattia ja pala leipää, mutta onneksi mukana oli Barebells-patukka, joka pelasti päivän! Harmitti maksaa ei niin ravitsevasta lounaasta 8 euroa, eli pieni vinkki Naantalin kylpylän keittiölle – ensi vuonna sitten enemmän vaihtoehtoja kasvissyöjille.

Tuli myös mieleen, että 15 minuutin siirtymisaika jumpasta toiseen on hieman liian lyhyt, jos meinaa välissä syödä evästä tai käydä naistenhuoneessa. Ongelman toki ratkaisee se, ettei ahnehdi niiden tuntien kanssa (kuten minä) vaan sallii itselleen pidemmän tauon tai pari kesken päivän.

Mitä kokemuksia teillä on SuperTreeneistä? Laittakaa ihmeessä kommenttia tai viestiä, luen niitä mielelläni! Tein tapahtumasta vlogin, voit tsekata sen Youtubesta.

Kiitos kaikille järjestäjille ja vapaaehtoisille superpäivästä ja nähdään ehdottomasti ensi vuonna!

Elina

ST_HFS

ST_HFS1

One thought on “Jälkifiilistelyt SuperTreeneistä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s