Juoksumotivaatio ylös musiikilla – KEEP RUNNING!

(in English below)

Nyt kun Paavoon on enää neljä viikkoa, enkä ole saanut juosta, harjoittelun aloittaminen suorastaan pelottaa. Treenitauon jälkeen juoksu tulee ihan taatusti tökkimään pari ensimmäistä viikkoa. Mistä sitten löydän motivaatiota harjoitella, vaikka se tulee olemaan 100% tuskaa?

Kuten kirjoittelin aikaisemmin, musiikilla on iso merkitys mitä tulee omaan motivaatioon ja treenisuoritukseen. Saan siitä ihan älyttömästi virtaa! En yleensä lähde juoksemaan ilman musiikkia, varsinkaan pitkillä lenkeillä. Silloin kun alkaa sattua johonkin, tai kun mietin niitä jäljellä olevia kilometrejä, musiikkiin ja rytmiin keskittyminen auttaa pitämään ajatukset pois näistä asioista. Juoksuaskeleisiin tulee kiva flow ja lenkki sujuu silloin paljon helpommin.

Olen tehnyt itselleni ja lukijoilleni Spotify:hin juoksulistan josta ei vauhtia puutu ja basso tippuu juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Pääset kuuntelemaan soittolistaa tästä linkistä. Pistä se ihmeessä seurantaan tulevia juoksulenkkejä varten. Päivitän listaa sitä mukaa, kun löydän hyviä juoksubiisejä.

Soittolista tulee käyttöön tulevien lenkkien lisäksi Paavo Nurmi Marathonin kympillä. Toivottavasti pääsen ensi viikolla jo hieman hölkkäämään. Kuitenkin niin, etten rasita itseäni vielä liikaa. Tiedossa siis muutama puolen tunnin lenkki leppoisella sykkeellä sekä lisää kävelyä peruskuntoa kehittämään. Lisäksi joogaa ja kehonhuoltoa.

Miten sä tykkäät juosta – musiikilla vai ilman? Mikä on ehdottomasti paras juoksubiisi?

Raikkaita juoksukelejä!

Elina

TSEKKAA MYÖS NÄMÄ:

Kun ei saa juosta 

&

My workout playlist – one hour of badass tunes

hoorayforsquats_spotify_playlist_running


Paavo Nurmi Marathon (10k run) is just around the corner – only 4 weeks left! Just thinking about the agony of the first few weeks of training after this long rest period is absolutely terrifying. It will suck so much. Where do I find the motivation to run, you ask? Through the pain and the rain. (Btw I love that it rains now, finally!)

Like I wrote before, music plays such a big part in my training. I find so much motivation and energy while listening to music. I don’t even leave the house without my headphones on when I go running or walking.

When it starts to hurt somewhere during the run or when I think about the remaining distance, it helps to shut out those thoughts by listening to the music. It gives me that flow to finish the run easier.

So I have made a Spotify running playlist for myself and my followers to enjoy. You can check it out here. Follow this playlist as I will be updating it regularly whenever I find some great tunes. 

I will be listening to this playlist now that I can go for a few shorter runs next week. And during Paavo Nurmi Marathon, most definitely. I will not be running full speed, as I’m not allowed to train hard yet. Just easy jogging to get used to it again. Also, next week I will do some walking and yoga.

How do you like to run – with music or without? What’s your favorite running song?

Keep running!

xo

Elina

 

3 vastausta artikkeliin “Juoksumotivaatio ylös musiikilla – KEEP RUNNING!

  1. Paluuviite: Juoksumotivaatiota Juoksuhaasteesta – Hooray for Squats

  2. Paluuviite: Eteneekö Juoksuhaaste? – Hooray for Squats

  3. Paluuviite: Penikkakivut kuriin näillä konsteilla – Hooray for Squats

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s