Esittelin teille taannoin viikon ruokapäiväkirjani (lue postaus tästä), ja tässä toivepostauksen toisessa osassa halusin avata hieman ruokabudjettiani, sekä jakaa vinkkejä ostoslistan tekoon.
Vaikka tarkoituksena oli pärjätä koko viikko yhdellä kauppareissulla, tein kuitenkin vielä muutaman pyörähdyksen kaupassa loppuviikosta, kun teki mieli raikasta salaattia, vesimelonia ja naposteltavaa.
En yleensä halua kuluttaa aikaani ylimääräisiin kauppareissuihin, varsinkaan nyt, kun ulkona on ihana sää ja haluan nauttia kesästä mahdollisimman paljon. En myöskään tykkää käyttää paljon aikaa kokkaamiseen, siksi ostoskassiin tarttuu paljon sellaista ruokaa, mitä voi mealprepata muutamiksi päiviksi eteenpäin.
Viikon ostoslistalla on paljon sellaista, mikä riittää pidemmäksikin aikaa, kuten esimerkiksi paketillinen puuroa ja täysjyväspagettia, maapähkinävoi ja Friggsin maissikakut. Omista kaapeista löytyi myös valmiiksi mm. pähkinät, proteiinijauheet ja öljyt, eli viikon budjetti ei niitä koske.
Nyt asiaan!
Viikon ruokabudjetti
Viikon ruokamenoni olivat yhteensä 120 euroa. Toisaalta, se on aika paljon jos laskee, että rahaa kului n. 17 euroa per päivä. Toisaalta taas, joskus tulee käytyä ulkona lounaalla, johon menee helposti yli 10 euroa. Samalla rahalla voi tehdä pari-kolme ateriaa. Jollakin viikolla saattaa mennä 120 euroa, toisella saattaa mennä vähemmän, riippuu ihan siitä, millaisia aterioita viikkoon suunnittelen.
Opiskeluaikoina tuli isona shokkina, miten paljon terveellinen ja ravintorikas ruoka maksaa. Joten opiskelijan kannattaa ehdottomasti hyödyntää opiskelijaravintoloiden halpoja mutta monipuolisia lounaita.

Suunnittelin ostoslistan sen mukaan, missä mikäkin tuote sijaitsi. Lähdin kiertämään kauppaa lista kourassa ja ensin kävin nappaamassa kasvikset ja kylmät, sitten kuivat ainekset ja lopuksi pakasteet. Alla on lista tuotteista, joita kaupasta tarttui mukaan, sekä tuotteiden hinnat (nämä toki vaihtelevat kauppakohtaisesti).
KASVIKSET JA KYLMÄT 53,40 EUR:
kurkku 400-500 g – 2,50
miniluumutomaatit 250 g – 1,70
banaanit 2-3 kpl – 1,00
suippopaprika 200 g – 1,70
kukkakaali 200-300 g – 1,10
tomaattimurska 300 g (1 prk) – 1,50
tom. pastakastike 390 g – 1,60
Nyhtökaura 2 pkt – 3,80 x 2
Sevan hummus spicy 1 kpl – 3,40
Sevan hummus valkos. 1 kpl – 3,00
Jalotofu kylmäsavu 300 g x 2 pkt – 3,00 x 2
kananmunia 10-12 kpl – 1,50
Proegg valkuainen 1-2 pkt – 4,15 x 2
Alpro Natural Kookos 2-3 prk – 1,90 x 3
Alpro Soya Go On 2 prk – 2,20 x 2
Alpro kookos-riisijuoma 1 l – 2,40
PAKASTEET 42,00 EUR:
pakastemustikka 500-600 g – 5,00
pakastemansikka 500-600 g – 5,60
peruna-sipuli-sekoitus 2 pkt – 0,80 x 3
sadonkorjuuvihannekset 3 ps – 1,80 x 3
puutarhurin vihannekset 3 ps – 1,80 x 3
Quorn-kuutiot 3 ps – 4,20 x 3
Oumph! Pulled Oumph 1 ps – 5,60
MUUT 17,50 EUR:
Provena Jumbo Oats 1 pkt – 2,10
Friggs maissikakut chia 1 pkt – 2,40
Fazerin ruispuikulat 220 g – 1,10
Barilla täysjyväspagetti 1kg pkt – 2,90
Pirkka Cocktail-kurkut 3 prk – 1,40 x 3
1 x Green Choice Peanut butter – 4,80
LISÄKSI 7,10 EUR:
Linkosuo Oat Chips – 3,20
Valio Dippi & Kastike – 1,40
Vesimeloni – 0,90
Tuore salaatti – 1,60
VIIKON RUOKAMENOT YHTEENSÄ: 120,00 EUR

Miksi ostoslistan tekeminen kannattaa?
Ensinnäkin, siinä säästää rahaa kun ei osta listan ulkopuolisia asioita. Toiseksi, siinä säästää aikaa. Usein kauppareissut menevät haahuiluksi kaupan pitkillä käytävillä, kun miettii, mitäköhän sitä ostaisi huomiselle tai pitäisikö sittenkin napata mukaan ne tarjouksessa olevat omenat. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja tässä tapauksessa kauppareissuun käyttämäsi aika ainakin puolittuu.
Muutama vinkki kauppareissulle
- Ennen ostoslistan tekoa, mieti tarkkaan mitä haluat syödä koko viikon. Pidä mielessä proteiinin, hiilarin ja rasvan päälähteet ja etene siitä. Jos sinulla on valmis ruokavalio, siitä on helppo koostaa itselle ostoslista useaksi kerraksi.
- Ennen kauppaan lähtemistä, tsekkaa kaappien ja jääkaapin hyllyt, sekä pakastin. Tarvitsevatko ne täydennystä?
- Jos käyt ostoksilla vakkarikaupassa, kirjoita ostoslistan tuotteet siinä järjestyksessä, missä aiot poimia ne kärryyn. Kauppareissu sujuu silloin paljon nopeammin.
- Kaikki ovat varmaankin kuulleet, että kauppaan ei kannata lähteä nälkäisenä. Vanha kansanviisaus pitää edelleen paikkaansa, eli mene kauppaan vasta kun olet ensin syönyt edes jotain pientä. Vaikka kyseessä olisikin vain pikainen piipahtaminen lähi-Saleen.
Toivottavasti näistä vinkeistä on apua! Lisäksi halusin jakaa teille tekemäni ostoslistan sekä ostoslistapohjan, joita voi käyttää omilla kauppareissuillaan. Voit ladata ne tästä:
Mitä mieltä olet – mikä on sopiva budjetti viikon ruokamenoille? Onko 120 euroa viikossa liikaa vai kulutatko kenties enemmän?
Mukavaa viikonloppua!
❤
Elina
LUE MYÖS NÄMÄ:
&
Hanna
Itse opiskelijana ja kovaa treenaavana täytyy miettiä kauppareissuja monelta kantilta. Äidiltä kuitenkin saan valituksia, että rahaa ruokaan menee liian VÄHÄN , vaikka syön kyllä isoja (kasvis)ruoka-annoksia ja en mitään pelkkiä purkkipapuja jne. 😀 Viikossa ruokaan menee noin 40-50€. En vain tiedä miten saisin rahaa muka enemmän kulumaan tähän perussyömiseen. Haha, tai tiedän, mutta en näe tarvetta sellaiseen.
TykkääTykkää
Elina / Hooray for Squats
Minusta tuo 40-50e on kyllä ihan sopiva summa käyttää ruokaan viikossa. Turhaan se äiti huolehtii 🙂 Musta tuntuu, että saisin säästettyä itsekin muutaman kympin, jos ostaisin ruuat vaikkapa Lidlistä / kasvikset torilta / vähemmän kalliita proteiinin lähteitä (esim. Oumph ja Quorn). Hmm, pitäisikö joku kerta kokeilla syödä viikon 50 euron budjetilla?
TykkääTykkää
Elisa-Maria
Voi vitsi Elina, tähän postaukseen on kyllä nähty vaivaa! 🙂 Tajuttoman hyvä ja informatiivinen kirjoitus! Ostoslistasikin näyttää älyttömän hyvältä.
Minulla menee vaihtelevasti rahaa ruokaostoksiin kuukaudesta riippuen. Joskus en juurikaan budjetoi, vaan annan mennä fiiliksen mukaan – jos taloudellisesti se on mahdollista. On kiva koittaa vegaanisia uutuustuotteita, vaikka ne olisivatkin vähän tyyriimpiä. Tänä keväänä käytin parin kuukauden ajan viikossa rahaa ruokaan keskimäärin 15e-20e, ja pärjäsin enemmän kuin hyvin. Olin tuolloin vielä 50% työajalla ja virallisesti opiskelija, ja rahaa ei yksinkertaisesti riittänyt enempään. Samalla eläminen noinkin niukasti oli minulle ikään kuin kiva haasteprojekti.
TykkääTykkää
Elina / Hooray for Squats
Kiitän ja kumarran 🙂 Tarkoitus tehdä lisää ruokabudjettipostauksia niin, että kokeilen vähän eri budjettia eri viikoilla – jännittää, miten se onnistuu! Kun tottuu tiettyihin ruokiin, niin niistä on vaikeaa joustaa. Huomaan kyllä, että itselläkin ruokamenot vaihtelevat välillä paljonkin. Mutta tuo 15-20 euroa kuulostaa jo melkoiselta haasteelta – ihan mielelläni lukisin miten pärjäsit tolla summalla! 🙂
TykkääTykkää