Juoksumotivaatiota Juoksuhaasteesta

Selailin tuossa yksi päivä juoksublogeja ja törmäsin Taivaanrannan juoksija -blogin Juoksuhaasteeseen. Juoksuhaaste 2018 kannustaa ympärivuotiseen lenkkeilyyn ja tarjoaa lisämotivaatiota juoksuun 40 erilaisella haasteella, jotka jokaisen juoksua harrastavan on helppo toteuttaa.

Vaikka vuoden 2018 puolivälikin on jo aikoja sitten mennyt, päätin silti hypätä tähän mukaan. Kun olen muutenkin aina KAIKESTA myöhässä, niin ei tuo yli 7 kk mitään haittaa. Sitäpaitsi, on minulla tähän ihan hyvä syykin.

hoorayforsquats_juoksuhaaste2

hoorayforsquats_juoksuhaaste3

Ajattelin vetää yli ne kohdat, jotka toteutuivat jo tänä vuonna (eli noin yksi neljäsosa), loput haasteet ehtii suorittamaan viidessä kuukaudessa ihan hyvin. Eikö vaan?

  1. Juokse pakkassäällä.  Tammikuussa tuli tehtyä muutama lenkki pakkasella, jonka jälkeen tulikin aika pitkä tauko juoksemisessa.
  2. Juokse lumessa.
  3. Juokse niin hitaasti, että rasitus ei ole kävelyä kovempaa.
  4. Tee polkujuoksulenkki. -> Tästä laitoinkin jokin aikaa sitten polkujuoksuaiheisen päivityksen.
  5. Osallistu juoksutapahtumaan. -> Helsinki10 & Naisten Kymppi
  6. Juokse vähintään puolimaratonin matka, eli 21,0975 kilometriä.
  7. Juokse mäkivetoja.  -> Tänä keväänä mm. urheilupuistossa
  8. Juokse portaita. ->Keväällä tuli testattua Kuuvuoren portaat Turussa ja Pyynikin portaat Tampereella.
  9. Juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan.
  10. Lenkkeile kaverin kanssa tai osallistu yhteislenkille. -> Fun Run -yhteislenkki ennen treenitaukoa oli aika kiva, pitääpä mennä joku kerta taas!
  11. Juokse paikkaan, jossa et ole ennen käynyt. Tampereella tuli juostua muutamaankin sellaiseen paikkaan, joissa en ole koskaan käynyt. Oli jännää ja pysyi skarppina!
  12. Juokse työmatka tai osa siitä. Jos et ole töissä, juokse vaikka kauppamatka.
  13. Juokse vauhtileikittelylenkki.  Viime sunnuntaina 8 kierrosta vauhdeilla 6:50 / 9:00 – oli tosi hauska!
  14. Juokse rankkasateessa.
  15. Juokse vähintään tunnin ajan sellaista vauhtia, että pystyt puhumaan puuskuttamatta.
  16. Juokse Cooperin testi.
  17. Ota itsestäsi kuva kun juokset.
  18. Tervehdi vastaantulevaa toista juoksijaa.
  19. Poikkea entuudestaan tuntemattomalle polulle ja juokse katsomaan mihin se johtaa. -> Lähdin tutustumaan lähimetsään ja polku vei ihanille kallioille.
  20. Laske askeltiheytesi ja kokeile juosta nopeammalla frekvenssillä.
  21. Juokse rannalle.
  22. Juokse paljain jaloin.
  23. Juokse takaperin (ja ole varovainen!)
  24. Venyttele juoksulenkin jälkeen kunnolla.
  25. Lue ja kommentoi juoksublogia.
  26. Juokse juoksumatolla tai sisähallissa.
  27. Mene juoksutapahtumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin.
  28. Yhdistä juoksuharjoitus johonkin toiseen liikuntaan. Mene esimerkiksi lenkiltä suoraan uimaan tai tee pyörälenkin päälle kevyt juoksuharjoitus.
  29. Tee eväsretki juosten. Pysähdy lenkillä syömään eväitä ja katselemaan maisemia.
  30. Juokse radalla. Paavo Nurmi Stadionin radalla on tullut juostua tänä vuonna muutaman kerran.
  31. Juokse 400 metriä kovaa ja ota aikaa.
  32. Juokse yöllä.
  33. Lähde lenkille aamulla auringon noustessa.
  34. Juokse lenkki ilman, että mukanasi on yhtään elektroniikkaa. Ei puhelinta, ei juoksukelloa, ei musiikkisoitinta.
  35. Tee juoksutekniikkaharjoitus.
  36. Tee nähtävyyskierros juosten. Tämän voi toteuttaa yhtä hyvin matkoilla kuin omalla kotipaikkakunnallakin.
  37. Aseta itsellesi juoksutavoite ja juokse tavoitteeseen!
  38. Pidä juoksupäiväkirjaa vähintään viikon ajan.
  39. Tee luontohavaintoja lenkillä. Kuuntele linnun laulua, katsele kasveja, havainnoi vuoden kiertoa luonnossa.
  40. Juokse sama lenkkireitti kaikkina vuodenaikoina. -> 3/4 done, syksy vielä 🙂

Jos et ole vielä tarttunut haasteeseen, niin vielä ei ole liian myöhäistä. Jos kaipaat lisää motivaatiota juoksuun, niin kannattaa seurata Annen Taivaanrannan juoksija -blogia. 🙂

hoorayforsquats_juoksuhaaste1

hoorayforsquats_juoksuhaaste4

PNM 2018

Paavo Nurmi Marathonin kymppi on muuten jo ensi viikolla! Jännittää, mutta positiivisella tavalla. Olen pystynyt tekemään kevyitä lenkkejä jo parin viikon ajan ja tänä viikonloppuna olisi tarkoitus testata, miten sujuu 8-10 km lenkki. Wish me luck!

Jos et ole vielä ilmoittautunut Paavon 10 km matkalle, nyt olisi siihen ERINOMAINEN tilaisuus! Nimittäin tapahtuman yhteistyökumppani Sunborn Oy tarjoaa sadalle ensimmäiselle kymmenen kilometrin osallistumisen puoleen hintaan! Eli nyt hopi hopi ilmoittautumaan 24 euron hintaan tästä linkistä. Kamppis on voimassa ajalla 7.-12.8.2018, mutta kannattaa olla nopea, sillä nuo sata paikkaa voivat täyttyä nopeasti. Toivottavasti nähdään Paavolla! 🙂

Mikä motivoi sinua juoksemaan? Ja jos osallistut juoksutapahtumiin, mikä niissä viehättää?

Mukavia juoksuhetkiä!

Elina

LUE MYÖS TÄMÄ:

Juoksumotivaatio ylös musiikilla

 

 

 

 

3 vastausta artikkeliin “Juoksumotivaatiota Juoksuhaasteesta

  1. Paluuviite: Syksyn Bucket List – Hooray for Squats

  2. Paluuviite: Eteneekö Juoksuhaaste? – Hooray for Squats

  3. Paluuviite: Penikkakivut kuriin näillä konsteilla – Hooray for Squats

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s