Kehopositiivisuus kuuluu kaikille

Ai taas blogiavaruuteen sylkäistään uusi postaus kehopositiivisuudesta? Näin tehdään ja syystä. Olen törmännyt viime aikoina tosi moneen kehopositiivisuutta koskevaan keskusteluun, jotka ovat saaneet ihmettelemään, miksi kehopositiivisuusliikehdintä on saanut niin paljon negatiivista keskustelua aikaiseksi.

Olenko ymmärtänyt kehopositiivisuuden jotenkin väärin, vai miksi se aiheuttaa niin paljon närää?

Ja tähän väliin pieni varoituksen sana: jos meinaat lukea postauksen alusta loppuun, varaudu vaikkapa kupillisella teetä, koska valitettavasti en pysty tätä asiaa ihan muutamalla lauseella kuittaamaan. Lukuiloa!

kehopositiivisuus_kuuluu_kaikille_hoorayforsquats_1

Kehopositiivisuusviidakossa suhisee

Blogit ja niiden kommenttiosiot ovat aika mehukasta luettavaa, let me tell you. Jotkut kriitikot ovat sitä mieltä, että kehopositiivisuus on mennyt liian pitkälle ja siitä on puhuttu jo ihan tarpeeksi. Että vartaloon ja ulkonäköön keskittymisen sijaan voisi keskustella oikeasti tärkeistä asioista. Toiset väittävät, että kehopositiivisuus on vain lihavuuden ihannointia, ja että itsensä rakastamisen sijaan pitäisi olla enemmän huolissaan terveydestään.

Vastapainona ilmiön trendiytymiselle somessa harmitellaan, miten käsite on ymmärretty väärin ja miten sanaa kehopositiivisuus käytetään väärissä yhteyksissä. Miten aiheeseen olisi hyvä perehtyä, ennen kuin postaa mielipiteitään asiasta tai kuvia hashtagilla #kehopositiivisuus. Kommentoidaan, että koska kaikki puhuvat kehopositiivisuudesta, se vie puheenvuoron pois heiltä, joita kehopositiivisuus todella koskettaa. Ihmetellään, miten “mallivartalon” omaavat bloggaajat edes kehtaavat postata aiheeseen liittyvää sisältöä, kun eivät selkeästikään itse kuulu marginaaliryhmään. Marginaaliryhmällä tarkoitetaan tässä ihmisiä, jotka ovat kokeneet syrjintää, haukkumista ja arvostelua mm. oman kokonsa, ulkonäkönsä, rotunsa ja ikänsä vuoksi.

You catch my drift ja long story short, kehopositiivisuudesta tuntuu riittävän kriittisiä mielipiteitä laidasta laitaan. Tulee aika paljon hälinää yhden termin käytöstä. Ongelma saattaa piillä siinä, että kaikki tuntuvat ymmärtävän kehopositiivisuuden omalla tavallaan ja vähän “sinne päin”. Halusinkin tarttua muutamaan pointtiin, joka tässä keskustelussa häiritsee.

Ensinnäkin, kehopositiivisuus ei ole lihavuuden ihannointia eikä sitä myöskään kuulu sekoittaa “läskiaktivismiin”. Toiseksi, kehokeskustelu blogeissa käy tällä hetkellä kuumana ja erilaisten kehojen näkyvyys somessa kasvaa, jotta mm. lihavan kehon stigmatisointi loppuisi ja jotta jollain tapaa poikkeavista kehoista tulisi yhteiskunnassamme hyväksyttävämpiä. Kehokeskustelussa ei ole paikkaa anonyymeille kommenttiosioiden huutelijoille, jotka muun muassa syyllistävät ja arvostelevat lihavia entisestään. Ja viimeiseksi, vaikka kehopositiivisuuskeskustelu mielletäänkin usein marginaaliryhmien asiaksi, kaikki kehorauhaa ja -rakkautta ajavat ovat oikeutettuja keskustelemaan aiheesta.

kehopositiivisuus_kuuluu_kaikille_hoorayforsquats_3

Body positivity vs. Fat Acceptance

Jos tehdään hieman taustatutkimusta ja palataan ajassa taaksepäin, niin käy ilmi, että kehopositiivisuus nykymuodossaan on saanut vaikutteita ns. “läskiaktivismista”, joka oli pinnalla viisi-kuusikymmentä vuotta sitten. Sen aikainen aate oli nimeltään “fat acceptance movement”, eli aate, joka pyrki muuttamaan yhteiskunnan suhtautumista lihaviin. Google it. Silloin marginaaliryhmänä olivat lihavat, jotka protestoivat heihin kohdistuvaa syrjintää ja kasvavaa laihdutusteollisuutta vastaan. Aate ei siis ollut nimeltään “body positive movement”.

Lihavuusko ongelma?

Se, että ihmiset mieltävät kehopositiivisuuden usein lihavien ihmisten jutuksi, johtunee siitä, että lihavat ovat tosiasiassa tuoneet asiaa enemmän esille. Ei, he eivät ole omineet termiä, kuten joku on esittänyt. He ovat vain kyllästyneitä lihaviin kohdistuvasta arvostelusta ja haluavat saada muutoksen aikaan.

Tämä muutoksen halu oli ajankohtainen fat acceptance movementin aikoihin ja on ajankohtainen edelleen. Se johtuu siitä, että lihavuuteen on modernissa yhteiskunnassa jo pitkään liitetty mielikuvia epäonnistumisesta, laiskuudesta, kurittomuudesta ja epäterveellisistä elämäntavoista. Lihavuutta pidetään asiana, joka täytyy korjata, kitkeä pois, joka ei ole toivottavaa eikä hyväksyttävää. Lihavia syyllistetään siitä, että he ovat itse aiheuttaneet lihavuutensa ja tyrkytetään neuvoja ilman, että toinen niitä pyytää. Oletetaan, että koska toinen on lihava, hänen täytyy varmasti haluta laihtua. Kaikki tämä saa aikaan tunteen, että lihava ihminen ei kelpaa, ennen kuin hänestä tulee normaalipainoinen.

Populaarikulttuurissa ja mediassa lihavuus esitetään usein ongelmana, johon on olemassa ratkaisu. Tosi-tv:ssä ja somessa näkee before ja after -kuvia ja muutostarinoita: “Tällainen olin ennen – lihava ja onneton. Tällainen olen nyt – laiha ja onnellinen”. Joka tuutista tulee laihdutusohjeita ja uutisia lihavuudesta kansantautina, joten ei ihme että lihavat kokevat arvottomuutta.

Lääketieteessä lihavuus nähdään terveysongelmana ja ylipainoiset ihmiset kategorisoidaan painoindeksien, vyötärönympärysmittojen, vaakalukemien ja viitearvojen perusteella ylipainoisiksi tai lihaviksi. Voi olla, että kaikki ylipainoiset eivät välttämättä edes tiedosta tai koe olevansa ylipainoisia tai lihavia, ennenkuin joutuvat näiden arvojen kanssa kosketuksiin.

Kaiken tämän lihavuusdiskurssin varjoon jää usein itse lihavan ihmisen kokemus omasta lihavuudestaan. Lihava saattaa (ja saakin) viihtyä ihan hyvin omassa kehossaan tai sitten tekee kaikkensa päästäkseen eroon ylimääräisestä rasvasta. Lihava voi suhtautua kehoonsa täysin hyväksyvästi tai käydä joka päivä taistelua peiliin katsoessaan. Ulkopuolinen ei näe ulospäin, mitä toisen päässä tapahtuu, mutta silti kokee usein oikeudekseen kommentoida toisen lihavuutta tai syyllistää vaikkapa salilla rehkivää lihavaa siitä, että onpa itse tilansa aiheuttanut.

Ja tähän pieni sidenote. Sen sijaan että syyllistetään ylipainoista, lihavaa tai liikalihavaa ihmistä sanomalla, että hän on itse aiheuttanut ylipainonsa ja näin ollen itse ollut vastuussa “tilastaan”, olisiko järkevämpi suunnata katseensa lihavuuden taustalla vaikuttaviin tekijöihin? Ylipainoon voivat vaikuttaa mm. henkilön sosioekonominen asema, psykososiaaliset tekijät, riippuvuudet, tunnesyöminen, geenit, sairaudet, stressi ja hormonit; puhumattakaan siitä, miten nyky-yhteiskunnassa on helppoa tehdä lihottavia valintoja esimerkiksi liikkumiseen tai ravinnon suhteen. Taustalla saattaa olla lukuisia eri tekijöitä, joita loukkauksia tahallisesti tai tahattomasti viljelevät matti meikäläiset eivät koskaan tule ajatelleeksi. Ja siinä onkin toinen iso ongelma – ihmisten tietämättömyys ja suvaitsemattomuus kaikkea heistä poikkeavaa kohtaan. Siksi läskiaktivismia ja kehopositiivisuutta tarvitaan.

Viimeisen vuosikymmenen ajan kehopositiivisuus-aatteen taakse ovat nousseet lihavien lisäksi muutkin ihmisryhmät, jotka kohtaavat stigmatisointia ja syrjintää kehonsa vuoksi, esimerkiksi työmarkkinoilla ja joutuessaan kiuaamisen kohteiksi. TV:ssä, elokuvissa, mainoksissa ja lehdissä ei näytetä tarpeeksi erilaisia kehoja, mikä vääristää enemmistön käsityksen siitä, mikä on “normaalia”, hyväksyttävää tai kaunista. Vähäinen näkyvyys medioissa, syrjinnän ja arvostelun kohteena oleminen, sekä painostus mahtua muottiin ei ainakaan saa marginaaliryhmiä tuntemaan oloaan hyväksytyiksi tässä yhteiskunnassa.

kehopositiivisuus_kuuluu_kaikille_hoorayforsquats_4

Kuka saa puhua kehopositiivisuudesta?

Vaikka liputan aktiivisesti sen puolesta, että marginaaliryhmät ovat nousseet barrikadeille taistelemaan kehonsa hyväksyttävyyden puolesta, en kuitenkaan koe, että lihavilta tai jollain tavoin poikkeavilta viedään puheenvuoro, jos kehopositiivisuudesta puhuu joku muu kuin marginaaliryhmän edustaja.

Kehopositiivisuushan on yksinkertaisesti pyrkimys rakastaa omaa kroppaansa juuri sellaisena kuin se on, sekä hyväksyä muut kehot sellaisina kuin ne ovat. Se on kehomyönteisyyttä, oli kyseessä millainen keho tahansa, oma tai jonkun muun. Ja kuten ilmiöillä ja trendeillä on tapana, kehopositiivisuuskin on levinnyt laajalle ja Suomessakin siitä puhuvat nyt stigmatisoitujen kehojen lisäksi myös muut. Enää se ei ole vain marginaaliryhmien huulilla. Myös “tavalliset” kehot vaativat muutosta.

Ymmärrän toki miksi tämä saattaa aiheuttaa joissakin tuohtumusta. Kaikki positiivista kehonkuva-ajattelua ajavat ihmiset eivät välttämättä ole joutuneet syrjinnän kohteeksi, saatikka saaneet paljon negatiivisia kommentteja ulkonäöstään ja koostaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö he saisi aiheesta puhua.

Vaikka normaalipainoiset, laihat tai bodatut kehot eivät samalla tavalla kohtaa syrjintää, on yhä yleisempää, että fatshamingin lisäksi fitshaming ja skinny shaming näyttävät rumia kasvojaan. Sosiaalisessa mediassa jaetaan hyvällä fiiliksellä kuvia rantalomilta ja treeneistä, mutta jostain syystä ajatellaan, että koska joku postaa kuvia itsestään bikineissä tai tiukoissa salipöksyissä, on jotenkin hyväksyttävää arvostella avoimesti toisen kehoa.

Kehopositiivisuudesta pitäisi minun mielestäni puhua jokaisen, myös normaalipainoisten. Jos normaalipainoisella ihmisellä on vaikkapa epävarma olo omasta kropastaan, oli syy minkä tahansa, ja hän käsittelee asiaa kehopositiivisuuden nimissä, miten joku voi sanoa, että “sinä et ole tarpeeksi lihava/syrjitty/arvosteltu tehdäksesi niin”. Jos tämä oman kehonkuvan kanssa painiva ihminen kokee jatkuvaa painetta laihduttaa, ei halua esitellä kroppaansa julkisesti tai koe oloaan hyväksytyksi – eikö kehopositiivisuus ole juurikin häntä varten?

Kehopositiivisuudesta pitäisi puhua myös jokaisen, joka on päässyt näistä kehonkuvaan liittyvistä paineista irti ja haluaa jakaa omia kokemuksiaan aiheesta. Jokaisen, joka on saanut arvostelua siitä, että puhuu kehopositiivisuuden puolesta ja yrittää samanaikaisesti päästä parempaan kuntoon terveydellisistä syistä. Jokaisen, joka on kyllästynyt painoa arvosteleviin trolleihin tai serkun kaiman tätien kommentteihin syömisestään.

Kehopositiivisuudesta pitää puhua enemmän, jotta myös suurempi yleisö ymmärtää, mistä on kyse. Että kehopositiivisuus ei ole mitään lihavuuspositiivisuutta tai lihavuuden ihannointia, tai että sillä jotenkin puolustellaan lihavuutta tai muunlaista ”erilaisuutta”. Ja kriitikoiden pitää ymmärtää, että missä tahansa fyysisessä kunnossa oleva ihminen voi keskustella kehopositiivisuudesta, eikä vain sellainen, jonka fyysinen olemus poikkeaa jollain tapaa yhteiskunnallisesta normista.

Ehkä sen sijaan, että syytetään toisia ilmiön väärin ymmärtämisestä tai kehopositiivisuus-termin väärinkäytöstä, voisimme muuttaa omaa suhtautumistamme tähän uutta tuulta alleen saaneeseen ilmiöön. Sen sijaan, että kielletään muita puhumasta aiheesta, ollaan iloisia, että kehopositiivisuus on saanut paljon huomiota mediassa ja näemme yhä enemmän erilaisia kehoja TV:ssä, mainoksissa, verkkokaupoissa ja erilaisissa kampanjoissa. Ei tarpeeksi, myönnän, mutta yhä enemmän.

Kehorauhaa ja -rakkautta

Vaikka kehopositiivisuudesta ollaan puhuttu jo paljon, toivon kuitenkin, että aihe pysyy edelleen ihmisten huulilla. Ihan vaan sen takia, että kehopositiivisuus ilmiönä kehottaa siihen, että hyväksyttäisiin kaikki kehot sellaisina kuin ne ovat ja että pyrittäisiin kehojen tasa-arvoon.

(Minulle) kehopositiivisuus on sitä, että

  • oman kehon rakastamisen lisäksi hyväksytään ja kunnioitetaan muidenkin kehoja.
  • muilla ei ole oikeutta tai valtaa määrittää, millainen keho on kaunis.
  • jokainen keho on ainutlaatuinen ja arvokas.
  • ei häpeä mitään osa-aluetta itsessään.
  • voi olla tyytyväinen omaan ulkoiseen muotoonsa, oli se kroppa sitten laiha, lihava, tavallinen, erikoinen yms. mutta voi silti haluta tehdä siihen muutoksia esim. terveydellisistä syistä.
  • hyväksytään myös se, että toinen ihminen voi olla tyytyväinen omaan kehoonsa.
  • jos vartaloni kelpaa minulle, kelpaa se myös maailmalle.
  • se before-kuva ei ole millään tavalla parempi tai huonompi kuin se after-kuva.

Kehopositiivisuus ei ole

  • lihavuuden ihannointia, vaan kaikkien kehojen hyväksymistä.
  • epäterveellisten elämäntapojen ihannointia.
  • mennyt yli – siitä pitää puhua.

Yksi asia mihin olisi kehopositiivisuuden lisäksi hyvä pyrkiä on kehorauha, koska jokaisella on oikein tehdä kropallaan mitä haluaa, eikä se ole kenenkään muun asia. Jos ihminen lihoo / laihtuu / bodaa / hankkii lävistyksen tai tatuoinnin tai muuttaa kroppaansa jollain muulla tavalla, se ei ole keneltäkään pois.

Mutta mitä kehopositiivisuus merkitsee sinulle? Entä millaisia ajatuksia sinulle heräsi tästä kirjoituksesta? Koetko, että kehopositiivisuus koskettaa kaikkia? Vai ainoastaan stigmatisoituja kehoja?

Oikein (keho)positiivista sunnuntaita toivottaen,

Elina

kehopositiivisuus_kuuluu_kaikille_hoorayforsquats_2

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s