Tältä näytin 10 vuotta sitten – 2008

Tyhjentelin eilen  vanhaa kovalevyäni ja löysin sieltä kuvia 10 vuoden takaa. Oli niin hauskaa selailla niitä läpi ja huomata, että suurin osa eivät todellakaan ole julkaisukelpoisia. Muutama pääsi kuitenkin seulan läpi.

10 vuotta sitten olin parikymppinen nuori nainen, joka oli edellisenä vuonna valmistunut IB-lukiosta ja aloitti työt logistiikkafirmassa. Siistit toimistotyöt olivat lottovoitto välivuotta viettäneelle ja tuntui, että opin siinä työssä tosi paljon. Samana vuonna aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. 

Silloin tukka oli vähän lyhyempi, tummempi ja pätkitympi. Olin myös ottanut lävistyksen! Kuuntelin paljon post-hardcorea ja drum’n’bassia, kävin keikoilla, maalasin, soitin kitaraa ja juhlin melkein joka viikonloppu.

Asuin 28 neliön yksiössäni, jonka olin sisustanut tosi rumasti punaisella ja sinisellä, söin paljon helppoa ruokaa, kuten kanaa ja wok-vihanneksia, katsoin Pasilaa ja Buffy vampyyrintappajaa, poltin kynttilöitä ja kirjoitin päiväkirjaa.

Vuonna 2008 ajoin sähkönsinistä Nissan Micraa, jota ikävöin välillä edelleen. Samana vuonna sain käteeni ensimmäisen älypuhelimeni, joka taisi olla mallia iPhone 3G. Silloin ei vielä käytetty Instagramia, vaan hengattiin galtsussa ja Facebookissa. Somessa ei kuitenkaan vietetty ihan niin montaa tuntia päivässä.

Kymmenen vuotta sitten en huolehtinut terveydestäni ja kunnostani kuten nyt. Join paljon energiajuomaa, makukahveja ja siideriä. Valvoin myöhään. Söin kebabia, pizzaa ja kiinalaista ruokaa. Kävin jumpassa kausittain eli tosi harvoin, eikä minua saanut lenkille pakottamallakaan. Kokeilin erilaisia hyvin tiukkoja dieettejä ja sain tuloksia nopeasti, mutta en koskaan ollut tyytyväinen vartalooni.

Kun näin jälkeenpäin miettii, niin olihan minulla parikymppisenä paljon enemmän energiaa tehdä ja oppia asioita, olin rohkeampi solmimaan uusia kaverisuhteita ja pystyin elämään paljon säästeliäämmin kuin nyt. Mutta silti minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä paljon onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni kuin silloin. 

Mitä sinä teit 10 vuotta sitten? Entä kehtaisitko julkaista 10 vuoden takaisia kuvia? 

Elina

Yksi vastaus artikkeliiin “Tältä näytin 10 vuotta sitten – 2008

  1. Tiia

    10v sitten olin juuri aloittanut AMK opinnot. Muuttanut nykyisen aviomieheni kanssa opiskelemaan uudelle paikkakunnalle, ekaan yhteiseen kotiin. Silmin uusia ihmissuhteita, kaikkia kannan sydämessäni osa kulkee edelleen rinnalla. Olin ohjannut jo hetken ryhmäliikuntaa lännessä ja se oli mun tuki ja turva uudella paikkakunnalla. Rohkenin ottamaan yhteyttä paikallisiin toimijoihin ja sieltä se kipinä todenteolla lähti. Kehtaisi julkaista kuvia mutta niitä ei ole juuri nyt käsillä ☹️

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s