Fiksuruoka – ensimmäinen tilaus

Lähipiirini tietää, että olen aikamoinen jätemylly. Syön usein erääntyneitä ruokia, kuten näkkileipää, pastaa, superfood-jauheita, mysliä, mausteita ja muita kuivaruoka-aineksia. Niiden parasta ennen -merkinnät ovat minulle enemmän suuntaa-antavia, kuin kiveen hakattuja.

Parasta ennen -merkintä tarkoittaa tuotteen vähimmäissäilyvyysaikaa, jonka jälkeen se ei ole enää välttämättä “parasta” laatuaan, mutta oikeasti edelleen hyvää ja käyttökelpoista. Valmisruokien ja esimerkiksi maitotuotteiden ja kananmunien päivämäärämerkintöjä katson tietenkin tarkemmin. Saatan kyllä helposti syödä esimerkiksi pari päivää vanhaa soijajogurttia tai nyhtökauraa.

Yksi syy tähän on se, että en tykkää heittää ruokaa pois. Ruokahävikistä syntyy päästöjä, ja miettikää hei kuinka paljon kaupoissa heitetään ihan käyttökelpoista ruokaa pois! Niinpä olin heti innoissani, kun kuulin Fiksuruoka.fi -verkkokaupasta ja siitä, että he vähentävät ruokahävikkiä tarjoamalla kuluttajille pian vanhaksi meneviä tai jo eräpäivän saavuttaneita tuotteita jopa 90% alennuksella. Mielestäni se oli aivan huikean hyvä idea.

Fiksuruoka.fi siis ostaa kotimaisilta valmistajilta, tukkuketjuilta ja maahantuojilta tuotteita, joita ei jostain syystä laiteta myyntiin. Syynä voi olla esimerkiksi liian iso varastoerä tai pakkauksen uudistunut ilme. Lisää aiheesta voi lukea heidän nettisivuiltaan tästä linkistä.

Jos hävikkiruoka on sinulle uusi juttu, niin kannattaa tsekata vaikka tämä helppolukuinen infograafi: hävikkiruoka Suomessa.

Fiksuruoka.fi kokemuksia

Tilasin ensimmäistä kertaa Fiksuruoka.fi -verkkokaupasta torstaina ja perjantain sain viestin, että paketti oli laitettu matkaan. Maanantaina pääsin noutamaan sen Ärrän noutopisteestä. Heidän varastonsa sijaitsee Turussa, joten siinä ei tosiaan mennyt kauaa. Tilaaminen oli helppoa, ja kaikki sujui kaikin puolin hyvin. Yli 29 euron tilaukset sai ilman toimituskuluja, mikä oli positiivinen yllätys.

Ison laatikon sisältä löytyi hurjan paljon tavaraa ja käytin niihin kaikkiin yhteensä noin 50 euroa. Mielestäni kaikesta siitä ruuasta se oli oikein kohtuullinen summa.

Kaiken kaikkiaan, hyvin miellyttävä shoppailukokemus!

Vinkki: Tilaa Fiksuruoka.fi uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tietoa hyvistä alennuksista! Tuotteita myydään nimittäin niin kauan, kuin tavaraa riittää.

Tilaa Fiksuruoka.fi uusikirje tästä.

Mitä tilasin?

Valkkasin ostoskoriin itselleni tuttuja tuotteita, kuten Oshee-juomaa ja Pandy-suklaata, sekä kookosjuoman suurkuluttajana 4 litraa kookosjuomaa. Tilasin myös itselleni uusia tuttavuuksia, mm. Ginger Peoplen Ginger Beeria sekä Bionaden Sitruuna-Bergamotti -juomaa, jotka olivat niin hyviä, että tilasin seuraavana päivänä lisää. Hups!

Seuraavassa kuvassa on melkeinpä kaikki mitä tilasin, ja näiden parasta ennen -päiväys oli vasta keväämmällä. Suurin osa tuli tilattua 3 kpl seteissä, koska silloin tuotteen kappalehinta laski. Eli ostin enemmän ja säästin! Kuvan alla olevista linkeistä pääset suoraan Fiksuruoka.fi -verkkokaupan tuotteisiin! 🙂

Onko sinulla kokemuksia hävikkiruokakaupoista? Kerro, mitä tuotteita itse tilaisit, jos shoppailisit Fiksuruoka.fissa!

Oikein kaunista keskiviikkoaamua just sulle!

Elina

4 thoughts on “Fiksuruoka – ensimmäinen tilaus

  1. Sini

    Ite oottelen just MatSmartin tilausta saapuvaksi ja yllätyin kyllä, kuinka halvalla sai hankittua suuren kasan erilaisia elintarvikkeita! Kunhan tulee taas tarve ruualle, voisin kokeilla tätä Fiksuruokaa 🙂

    Like

  2. Kirsi

    Hahaa, mulla kans tuli ensimmäinen Fiksuruoka-tilaus keskiviikkona postissa ja mietin, että tekisin siitä myös postauksen 😀 Mullaki pääty tilauskeen toi Ginger beer, joka oli myös mulle uusi tuttavuus.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s