Alkuvuodesta mietin omia tavoitteitani ja sitä, teenkö päivittäin oikeasti itselleni tärkeitä asioita. Teenkö asioita, joissa haluaisin ja voisin kehittyä, joista nautin, vai käytänkö tuhottomasti aikaa ja energiaa liian moneen jutun pyörittämiseen samaan aikaan? Miksi ylipäätään treenaan? Mitä haluan treenaamisesta saada ja miksi se on minulle tärkeää? Vai onko lainkaan? Miten oikeasti voin ja mitä voisin tehdä, että voisin paremmin?
Paljon kysymyksiä nousi esille ja kaipasin omien ajatusten jäsentelyyn hieman apua. Bongasin somesta Voittavat Tavat -kirjan ja päätin tilata sen itselleni. Se on työkirja, joka auttaa muodostamaan tapoja ja rutiineja, jotka vievät kohti omaa unelmaa ja omia tavoitteita. Kirjassa on harjoituksia, joiden avulla pääsee pohtimaan ja arvioimaan jo muodostuneita tapoja, omia motiiveja ja omia arvoja. Kirja kannustaa miettimään, tehdäänkö me päivittäin arvojemme mukaisia valintoja ja auttavatko meidän tämänhetkiset tavat saavuttamaan unelmia? Kirja tarjoaa hyvät työkalut uusien tapojen muodostamiseen. Sellaisten tapojen, jotka perustuvat sisäiseen motivaatioon, ovat sidoksissa omiin arvoihin ja vievät kohti itselle tärkeitä tavoitteita.
Minun tavoitteeni ja rutiinini
Kirjan harjoitusten avulla tulin siihen päätökseen, että tavoitteeni ei ole omien enkkojen rikkomista salilla, maaliin pääsemistä juoksutapahtumassa tai käsilläseisontaa crossfit-boxilla. Oma tavoitteeni ja unelmani on terve keho. Se, miten saavutan terveemmän kehon, on monien osatekijöiden summa. Niihin kuuluvat mm. riittävä lepo, palautuminen, liikkuvuus, säännöllinen lihaskunto- ja kestävyystreeni, kehonhuolto, monipuolinen ruokavalio, sekä last but not least, mielen hyvinvointi. Kirjassa pyydetään miettimään niitä konkreettisia toimenpiteitä, joilla edellä mainitut saavutetaan. Toistamalla näitä toimenpiteitä tarpeeksi kauan, niistä tulee rutiinia.
Kirjaa täytetään yhteensä kahdeksan viikon ajan. Joka viikko kirjoitetaan ylös viikon päätavoite, sekä ne rutiinit, jotka vievät kohti tavoitetta. Oma viikkosuunnitelmani näyttää usein tältä:
- Maks. 1 tunti TV:tä päivässä töistä saapumisen jälkeen, kuuntele äänikirjaa, lue.
- Mealpreppausta väh. 2 kertaa viikossa, eväät töihin.
- Herätys 6-7 aikaan, nukkumaan 22 aikaan. Ei ylitöitä.
- Kehonhuoltoa, rullailua, venyttelyä 2-3 kertaa viikossa.
- 2 salitreeniä + 2 kävely/hölkkälenkkiä viikossa.
Joka viikon päätteeksi arvioidaan, mikä onnistui ja miten mahdollisia haasteita voidaan ratkaista. Joka viikolle on myös erilaisia viikkotehtäviä, jotka kannustavat mm. yksityiskohtaisempaan motivaatioiden, arvojen ja haasteiden tarkasteluun. Tällainen reflektointi on tärkeää kehittymisen kannalta ja auttaa saavuttamaan tuloksia paremmin, kuin jos puskee vaan ajattelematta eteenpäin.
Sen lisäksi kirjassa on joka päivälle oma aukeamansa, jossa asetetaan päivän tavoite, kirjoitetaan ylös päivän tehtävät ja päivän päätteeksi pohditaan mm. missä on onnistunut ja mistä on kiitollinen. Tällainen jokapäiväinen kirjan täyttäminen käy sekin rutiinista, mutta siihen käytetty aika on ehdottomasti sen arvoista. Tehtävien suunnittelu ja niiden kirjoittaminen paperille auttaa keskittymään olennaiseen.



Työkalu elämänhallintaan
Vaikka monesta nuo oman viikkosuunnitelmani kohdat saattavat vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä tai helpoilta toteuttaa, niin itse olen kokenut juurikin näiden yksinkertaisten rutiinien ylläpitämisen haastavaksi. Tämä johtuu siitä, että olen tosi pitkään tehnyt asioita eri tavalla. Olen helposti katsonut Netflixista viisi jaksoa putkeen arkenakin, maksanut äänikirja-appista aivan turhaan, mealprepannut kunnolla alkuviikosta ja loppuviikon improvisoinut mauttomia aterioita, räplännyt Candy Crushia tai selaillut Instagramia sängyssä yömyöhään, antanut putkirullan pölyttyä nurkassa vaikka koko kroppa on ollut jumissa, ja niin edelleen. Nyt kun olen keskittynyt tekemään asioita eri tavalla, huomaan että saan päivässä paljon enemmän aikaan, olen energisempi, palautuneempi ja vahvempi. Olen koko ajan lähempänä tavoitettani, eli terveempää kehoa.
Vaikka elämä olisi muuten ihan järjestyksessä, mutta haluaisi vaikkapa kehittää jotakin taitoa, panostaa unenlaatuun, pitää useammin yhteyttä läheisiin tai ihan mitä vaan, mikä kaipaa vähän suunnitelmallisuutta, Voittavat Tavat -kirjasta voi olla paljonkin hyötyä. Kirjan tehtävät voivat tarjota rutiineista nauttivallekin uusia oivalluksia ja pohdinnan aiheita sekä lisätä itsetuntemusta, nimittäin koskaan ei ole liian “valmis” oppiakseen uutta.


Arvonta
Oma Voittavat Tavat -kirja on ollut ahkerassa käytössä ja nyt pääsen arpomaan yhden tällaisen kirjan myös omien seuraajien kesken. Osallistu arvontaan @hoorayforsquats Instagramissa sekä Hooray For Squats -blogin Facebook-sivulla. Arvonta suoritetaan su 31.3.2019. Onnea arvontaan!
Onko sinulla jokin tapa, jonka haluaisit muuttaa tai ottaa osaksi arkeasi?
❤
Elina

Seuraa minua Instagramissa ja Facebookissa!
Paluuviite: 3 asiaa, jotka ärsyttävät tällä hetkellä – Hooray for Squats
Paluuviite: Pysyvä muutos 8 viikossa – Hooray for Squats