Miten sun viikko on mennyt? Itse olen täynnä energiaa kolmen viikon kesäloman ja hyvin rauhallisen juhannusviikonlopun jälkeen ja toivon, että tämä olo pysyy läpi koko kesän. Tämän viikonlopun suunnitelmissa on käydä treenaamassa, syödä katuruokaa Street Food Fiesta -festivaaleilla ja nähdä ystäviä.
Nyt kun 2019 on jo puolessavälissä, ajattelin laittaa pitkästä aikaa hieman treenikuulumisia ja fiiliksiä tämän hetken kunnosta.
Perusasiat kuntoon
Alkuvuodesta koin, että minun oli hyvä palata ns. perusasioihin, niinpä kävin enemmän salilla ja kävelylenkeillä. Keskityin enemmän palautumiseen, kehonhuoltoon ja kestävyyskunnon kehittämiseen. Salitreeni tuntui hyvältä ja tunsin, että vähemmällä treenillä sain itsestäni paljon enemmän irti.
Keväällä sain Maikki Marjaniemen Peppupaja-valmennuksen pakettiin ja tuntui, että olin taas valmis kovatehoisempaan treeniin. Viime kesän pitkän treenitauon jälkeen koin pitkään ahdistusta, jos tiedossa oli rankkaa, sykettä nostattavaa treeniä. Osittain siitä syystä päätin pitää taukoa myös crossfitista. En palautunut tarpeeksi hyvin ja olin jatkuvasti kipeä. Mutta pikkuhiljaa, kunnon kohotessa, rankan treenin ahdistus alkoi väistyä ja päätin lisätä treeniviikkooni 1-2 syketreeniä.
Toiminnallista kiertoharjoittelua F45 Training -salilla
Viimeiset kolme kuukautta olen treenannut Turun F45 Training -salilla. Jos et ole vielä kuullut F45-treenistä, niin yritän kiteyttää muutamaan kappaleeseen, mistä on kyse.
Alunperin Australiasta kotoisin oleva F45-treenikonsepti on hyvin suosittu maailmalla ja se saapui viime vuoden puolella myös Suomen Turkuun. Tunneilla tehdään mm. lihaskuntopainotteista kiertoharjoittelua ja HIIT-tyyppistä intervallitreeniä. Treenit kestävät vain 45 minuuttia (lauantain suosittuja 60 min tunteja lukuun ottamatta) ja ne sopivat kaikille, jotka haluavat kohottaa kuntoaan.
Tunneilla käytetään oman kehonpainon lisäksi monipuolisesti apuvälineitä, kuten bokseja, kahvakuulia ja käsipainoja, tunnit omistetaan koko kropan treenille ja hiki on 100% taattu. Mikä tekee tästä treenikonseptista koukuttavan, on se, ettei F45:lla pääse koskaan tekemään täysin samanalaista treeniä uudestaan. Myös se koukuttaa, että tosi monipuolisen ja tehokkaan treenin saa tehtyä hyvin lyhyessä ajassa.
Somessa F45:sta on tullut jonkun verran kyselyä, joten voisin kertoa yksityiskohtaisemmin tunneista, Turun F45-salista ja treenifiiliksistä ihan erillisessä blogipostauksessa myöhemmin.


Muut treenit, vointi ja palautuminen
Tällä hetkellä vointini ja kuntoni ovat mielestäni aika hyviä. Koen palautuvani paljon paremmin treenistä, mihin vaikuttaa mm. järkevämpi, oman kunnon mukainen treenaaminen, ja se, että olen panostanut entistä enemmän uneen.
F45-treenejä mahtuu viikkoon 1-3 kpl, joista max. yksi on syketreeni ja loput lihaskuntopainotteisia tunteja. Käyn vähintään kerran viikossa yli tunnin palauttavalla kävelyllä ja yritän aina parhaani mukaan venytellä (vaihtelevalla menestyksellä). Kävelyn lisääminen arkeen on selkeästi parantanut peruskuntoa, minkä huomaan konkreettisesti mm. silloin, kun nousen portaita.
Juuri nyt olen Studio Onen Roosan pt-valmennuksessa, joka sisältää kaksi pt-tapaamista kuukaudessa. Lähdin tähän valmennuksen, jotta saisin tukea ja asiantuntevaa ohjausta omille tavoitteilleni, jotka ovat parempi palautuminen, aerobisen kunnon kohottaminen ja juurikin edellä mainittu järkevä treenaaminen. Tapaamisilla ollaan keskitytty tekemään matalatehoista treeniä, liikkuvuusharjoittelua ja kehonhuoltoa, koska kovatehoisemmat treenit tulee tehtyä muualla.
Se mistä olen nyt eniten innoissani on se, että tällä viikolla palasin vihdoin rakkaan harrastukseni crossfitin pariin. Talven jälkeen ehti tulla tosi ikävä aamuseiskan woditunteja ja aamutuntien vakkariporukkaa! Ja ikävöin tosissani isojen painojen kanssa heilumista sekä itseni ylittämistä, kun niin pitkään joutui himmailemaan. Tosin joudun himmailemaan edelleen ja soveltamaan aika paljonkin ranteessani olevan ganglion takia. En voi esimerkiksi tehdä tavallisia punnerruksia tai pitää tankoa eturäkissä säteilevän kivun takia. Onneksi asiantuntevat ohjaajat auttavat korvaavien liikkeiden kanssa.
Treenimäärät ja intensiteetti tuntuvat olevan juuri nyt oikeita tämän hetken kuntoa ajatellen. Mopo ei ole siis lähtenyt yhtään keulimaan treenien suhteen, kuten viime vuonna. Myös se, että priorisoi unta ja palautumista, on selkeästi vaikuttanut positiivisesti oloon, kuntoon ja omiin voimavaroihin.
Treenaa mun kanssa!
Huomenna lähden pitkästä aikaa tekemään kovatehoisempaa cardiotreeniä 60 minuutin Hollywood-tunnille F45 Training -salille! Jos olet Turussa, ja sinua kiinnostaa tulla mukaan, niin laita minulle viestiä IG:ssä tai FB:ssä! Treeniseura on aina tervetullutta!
F45-sali tarjoaa yhden viikon passin ilmaiseksi kaikille, jotka haluavat tulla kokeilemaan F45-treenejä, eikä sen ottaminen sitouta mihinkään. 🙂
Kun tuo viikon passi on käytetty, ja haluat jatkaa treenaamista, niin juuri nyt saa 1 kuukauden kesäkortin hintaan 49 euroa, eli tosi edullisesti (tarjous voimassa rajoitetun ajan ja vain uusille jäsenille). Kortti sisältää rajattoman määrän treenejä kuukauden ajaksi, sekä bonarina F45-tuotepaketin ja treenikassin! Tuon tarjouksen voi lunastaa sopimalla tapaamisen F45-ohjaajan kanssa, esim. soittamalla tai laittamalla DM:ää F45:n instagramissa.
Reipasta viikonloppua sulle!
❤
Elina
SEURAA BLOGIANI MYÖS SOMESSA:

Paluuviite: Mikä on F45 Training? – Hooray for Squats