TOP 5 äänikirjat ja podcastit tällä hetkellä

Parhaat podcastit ja äänikirjat 2019

* sisältää mainoslinkkejä

Olen kuunnellut monia äänikirjoja jo yliopistoaikoina, kun on pitänyt tutustua useisiin klassikkoteoksiin kirjallisuuskursseja varten. Viimeisen vuoden aikana löysin äänikirjat uudestaan ja yksi syy siihen on ollut kävelyn lisääminen viikkoon. Silloin, kun minulla ei ole lenkkikaveria mukanani, vedän kuulokkeet korviin ja uppoudun täysin äänikirjojen maailmaan. Vasta vähän aikaa sitten aloin kuunnella myös podcasteja, ja ainakin yksi on noussut suosikiksi ylitse muiden.

Parhaat äänikirjat ja podcastit lenkille

Jos etsit hyviä äänikirjoja tai podcasteja kuunneltavaksi lenkille (tai sitten ihan vaan siivouksen ajaksi, kesämökin riippumatolle tai bussiin), niin nappaa tästä minun suosikit!

Parhaat äänikirjat 2019 - Alkemisti

Paulo Coelho – The Alchemist 

Olen jo pitkään halunnut lukea tämän kirjan, mutta nyt kesällä päätin vihdoin kuunnella sen äänikirjana. Aina kun mahdollista, luen ja kuuntelen kirjat niiden alkuperäiskielellä tai englanniksi, joten olin enemmän kuin iloinen, kun löysin Alkemistin englanniksi Nextorysta. Mielestäni lukijan ääni ja tapa lukea vaikuttavat erittäin paljon siihen, millaisena kirjan kokee. Kun näin, että lukijana on Jeremy Irons, oli pakko laittaa kirja saman tien kuunteluun. Ja kyllä kannatti!

Alkemistia kuunnellessani yllätyin positiivisesti siitä, miten viihdyttävä ja sadunomainen kirjan tarina on. Ja saduissahan on yleensä jokin opetus, eikä tämäkään ollut sen suhteen poikkeus. Äänikirja on neljä tuntia pitkä, joten sen saa äkkiä kuunneltua muutamallakin lenkillä. Jos siis haluaa hyväntuulista kuunneltavaa tai uppoutua hyvään tarinaan, niin suosittelen kuuntelemaan tämän!

The Alchemist* on kuunneltavissa Nextoryssa.

Parhaat äänikirjat 2019 - The subtle art of not giving a f*ck
Langattomat Jaybird kuulokkeet

Mark Manson – The Subtle Art of Not Giving a F*ck

Tämän kirjan kaikki ovat varmasti jo lukeneet tai kuunnelleet. Ja itseasiassa minäkin luin sen ensimmäisen kerran jo keväällä 2017. Koin jo silloin kirjan sellaiseksi, johon on hauskaa palata myöhemminkin, joten nyt pari vuotta myöhemmin päätin kuunnella sen. Sekä kirjan englanninkielinen versio että sen suomenkielinen käännös (Kuinka olla piittaamatta paskaakaan) ovat saatavilla äänikirjoina, mutta tämäkin kirja toimii mielestäni parhaiten englannin kielellä.

Vaikka kirjan nimi antaa ymmärtää, että nyt opitaan tapoja olla välittämättä asioista, niin oikeastihan kirja pistää nimenomaan pohtimaan niitä asioita, joista oikeasti välittää ja mihin oikeasti kannattaa laittaa sitä omaa energiaansa. Kirja käsittelee aihetta suorasukaisesti, mitään kaunistelematta ja herättää ajattelemaan. Ja se on yksi syy, miksi kirjaa suosittelen – se pistää aivosolut liikkeelle.

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan on siitä hauska self-help kirja, että se ei monien genreen kuuluvien kirjojen tapaan kannusta tekemään asioita posin kautta, vaan päin vastoin ehdottaa, että ainainen positiivisuus vie meidät kauemmas sellaisesta elämästä, jota haluaisimme elää. Mind blown. Tiedän, että se kuulostaa oudolta ajatukselta, mutta olen siitä täysin samaa mieltä. Jos olet eri mieltä, niin lue tämä kirja. Äänikirjan kesto on vähän päälle 5 tuntia, ja takaan että viihdyt tämän hauskan, koskettavan ja oivalluksia tarjoavan kirjan parissa.

The subtle art of not giving a fuck* on kuunneltavissa Nextoryssa.

Parhaat äänikirjat 2019 - Call me by your name
Parhaat äänikirjat 2019 - Kutsu minua nimelläsi

André Aciman – Kutsu minua nimelläsi

Kutsu minua nimelläsi on koukuttava ja koskettava romaani, jonka keskiössä on nuoren Elion ja häntä seitsemän vuotta vanhemman Oliverin rakkaustarina. Tarinan tapahtumat sijoittuvat omaan syntymävuoteeni eli vuoteen 1987. Tarina on kaunis ja Elion tunteet ja ajatukset on kuvattu tosi hyvin. Äänikirja on 9 tuntia pitkä ja kun sain äänikirjan kuunneltua loppuun, tuli kyllä aika kaihoisa mieli, koska en halunnut romaanin päättyvän.

Kuuntelin Kutsu minua nimelläsi -äänikirjan ennen kuin näin sen elokuvana, joten minulle oli ehtinyt jo muodostua tietynlainen kuva hahmoista ja miljööstä. Elokuva teki tarinasta vielä kauniimman, kuin mitä osasin mielessäni kuvitella, joten iso suositus sillekin. Oliveria elokuvassa esittää Armie Hammer, joka on myös lukenut äänikirjan englanninkielisen version. Olisin ehdottomasti halunnut kuunnella kirjan juurikin hänen lukemanaan, mutta Nextoryn valikoima tarjosi äänikirjan vain suomeksi. Pieni ääninäyte ja 20 osuvaa kuvausta Armien äänestä löytyvät täältä.

Kutsu minua nimelläsi* kuunneltavissa Nextoryssa.

Parhaat äänikirjat ja podcastit 2019 - Auta Antti!

Auta Antti! -podcast

Luulen, että tämä podcast ei esittelyjä kaipaa, mutta koska minäkin bongasin tämän vasta tänä kesänä, niin uskon, että jossain päin Suomea on ainakin muutama ihminen, joka ei ole tästä vielä kuullut. Auta Antti! on siis Antti Holman podcast, jota hän tekee ruokakomerossaan New Yorkissa. Podcastissa Antti vastaa kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin ja auttaa ratkaisemaan heidän ongelmiaan. 

Se, mikä tässä podcastissa koukutti, oli Holman lämmin, välitön ja hauska ote elämään, pulmineen kaikkineen. Toisten ihmisten ongelmien lisäksi Antti nimittäin kertoo paljon myös omasta elämästään, johon kuuluu hauskojen tarinoiden lisäksi myös niitä ei niin kivoja juttuja. Kun hän yhdessä jaksossa sanoi hyvin lähellä mikkiä jotain tyyliin “ketään ei oikeasti kiinnosta”, siis se, mitä sä teet, niin ajattelin, että noni, Antti ymmärtää. Piti oikein kelata taaksepäin ja soittaa sama kohta uudestaan. Samaistuin täysin. Se, mikä tekee tästä huumorilla höystetystä podcastista hyvän, on se, että tässä käsitellään myös vakavia ja ikäviä asioita. Ja joskus tällaisia asioita ei pysty käsittelemään muuten kuin huumorilla. Ota siis tämä podcast kuunteluun, jos et vielä ole ottanut.

Auta Antti! -podcast kuunneltavissa Spotifyista ja Radio Play:sta.

Parhaat äänikirjat 2019 - Eddie Izzard Believe me

Eddie Izzard – Believe Me: A Memoir of Love, Death and Jazz Chickens

Kaikille Eddie Izzard -faneille tämä kirja on ehdoton must read. Jos Eddie Izzard ei ole sinulle yhtään tuttu, niin suosittelen tutustumaan tähän brittiläiseen stand-up-koomikkoon, joka on myös tehnyt mielenkiintoisia rooleja elokuvissa ja TV-sarjoissa. Lisäksi hän on juossut 27 maratonia 27 päivässä. Miettikää sitä.

Äänikirja on Eddien itsensä lukema ja hänen huumorinsa ja elämänfilosofiansa ovat hyvin edustettuina tässä kirjassa. Hänen tapansa kertoa tarinoita on älykästä ja nokkelaa, ja kuunnellessa kirjaa on hauskaa seurata hänen tajunnanvirtaansa. Eddien tarinat nimittäin eksyvät ihanan usein sivuraiteille ja printatun kirjan alaviitteet saavat kaverikseen useita muita alaviitteitä. Oh, those endless sidenotes. Kirjaa kuunnellessa tulee sellainen olo, että kyseessä ei ole tavallinen kirja, vaan podcast tai ehkä jopa ääniviesti. Tulee olo, että joku vaan kertoo sinulle jotakin tosi viihdyttävää tarinaa. Iso suositus tälle siis!

Eddie Izzardin Believe Me* kuunneltavissa Nextoryssa.

Mitä äänikirjoja ja podcasteja sinä kuuntelet tällä hetkellä? Vinkkaa suosikkisi!

Elina

Tutustu Nextoryn laajaan ääni- ja e-kirjatarjontaan TÄSTÄ* 14 päivää ilmaiseksi. Voit kuunnella ja lukea kirjoja offline-tilassa, esimerkiksi matkoilla, lataamalla kirjat valmiiksi kännykkääsi Nextory-sovelluksessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s