5 minuutin arkimeikki luonnonkosmetiikalla

5 minuutin pikameikki luonnonkosmetiikalla

*Sisältää mainoslinkkejä.

En meikkaa kovinkaan usein, mutta silloin kun tekee mieli näyttää hieman freessimmältä esim. lounastreffeillä, niin silloin tulee yleensä tehtyä hyvin helppo ja yksinkertainen pikameikki. Myös silloin, kun olen lähdössä aamutreeneistä suoraan töihin, haluan pientä ehostusta.

Käytän normaalisti vain CC-voidetta, ripsaria ja aurinkopuuteria, mutta välillä tulee laitettua myös kulmat ja huulet. Yleensä käytän vain vakkarituotteitani mutta vähän aikaa sitten sain testiin Laveran ja Benecosin luonnonkosmetiikkatuotteita ja päätin kokeilla, saako niillä yhtä nopean ja yhtä nätin meikin aikaiseksi. Kokonaan luonnonkosmetiikkaan siirtyminen olisi tosi kivaa, koska niin ympäristö kuin oma kroppakin kiittäisi. Katsotaan, löytyykö näistä uusia lemppareita!

Arkimeikki 5 minuutissa

Tämän meikin tekemiseen ei tosiaan mennyt kuin viitisen minuuttia ja mielestäni lookista tuli hyvin raikas ja luonnollinen. Ehkä hieman enemmän peittävyyttä olisin toivonut nyt, kun leuassa oli näkyviä näppyjä, mutta muuten olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Alla on vielä tiedot, linkit sekä ensifiilikset käyttämistäni tuotteista.

Ilman meikkiä
Ilman meikkiä.
Pikameikki luonnonkosmetiikalla
Pikameikki luonnonkosmetiikalla.

Pikameikin tuotteet

Meikkaaminen pelkästään luonnonkosmetiikalla on minulle siis aivan uusi juttu, mutta sanoisin, että tuotteet eivät ihan hirveästi eroa normaalisti käyttämistäni tuotteista. Ainakin kolme allaolevista tuotteista menee jatkoon – osaatko arvata, mitkä?

  • *Lavera Tinted Moisturising Cream Q10 (Ivory Rose 00). Tämä sävyttävä kosteusvoide oli omaan ihonsävyyni sopiva, mutta ei tarjonnut ihan samanlaista peittävyyttä, kuin yleensä käyttämäni CC-voide. Olisin toivonut, että voide olisi imeytynyt ihoon paremmin.
  • *Benecos Mineraali Irtopuuteri (Light Sand). Normaalisti käytän kivipuuteria, joten alussa irtopuuterin käyttö tuntui oudolta. En oikein saanut sitä kivasti ulos pienestä purkista ja koska kosteusvoide ei meinannut millään imeytyä, puuterin levittäminen tuntui hankalalta. Irtopuuterin sävy oli kuitenkin omaan ihooni sopiva ja teki ihosta hyvin luonnollisen näköisen.
  • *Benecos Aurinkopuuteri Duo (Ibiza Nights). Yllätyin, miten pigmenttistä tämä aurinkopuuteri oli! Jouduin hieman varomaan, että en olisi laittanut sitä liikaa. Duon toinen puoli oli poskipunaa, jonka sävy oli jotakin roosan ja persikan välillä. Oikein kiva tuote!
  • *Lavera Powerful Lashes Ripsiväri. Tämä ripsiväri yllätti minut positiivisesti, koska yleensä olen aika tarkka siitä, millaista ripsaria käytän. Tykkäsin tosi paljon sen harjaosasta, joka teki ripsistä pitkät ja erotellut. Ei tullut myöskään paakkuja, mistä iso plussa.

Meikin alla käytin muuten *Lavera Anti-Pollution Hydro Effect Seerumia, josta on tullut lyhyessä ajassa ehdoton lemppari. Se tuntuu sopivan iholleni tosi hyvin, ja ihoni tuntuu seerumin jälkeen kosteutetulta ja kimmoisalta.

Lavera seerumi meikin alle
NHS - Lavera ja Benecos luonnonkosmetiikkaa
Arkimeikki luonnonkosmetiikalla
5 minuutin pikameikki luonnonkosmetiikalla

Seuraa minua Instagramissa

Jos et vielä seuraa minua Instagramissa niin klikkaile itsesi ihmeessä seuraajiin TÄSTÄ! Nimittäin ajattelin tuossa lähipäivinä järjestää yhdessä Laveran kanssa arvonnan, josta voit voittaa ylläolevista meikeistä kolme lemppariani. Pidä siis silmät auki!

Instaan ilmestyy myös muuta mielenkiintoista matskua hieman useammin, kuin blogiin, ja siellä pääset vaikuttamaan myös täällä ilmestyvään sisältöön paremmin.

Elina

PS. Juuri nyt *Hyvinvoinnin Tavaratalossa on Lavera-teemaviikot, eli kaikki Lavera-tuotteet ovat alkaen -20% tarjouksessa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s