Kaupallisessa yhteistyössä: Hiisi Homes
Tilapäiskoti voi olla monelle vielä melko vieras käsite. Yleensä kun matkustellaan, niin tulee varattua hotelli tai airbnb. Jos kyseessä on lyhyt, yhden tai parin yön vierailu toisessa kaupungissa, voi myös yöpyä kaverin luona. Itse tutustuin kotimaisen Hiisi Homesin tilapäisasuntoihin, kun aloitin vuoden kestävät opinnot Espoossa sijaitsevassa Rastor-instituutissa. Opinnoissa on paljon itsenäistä työskentelyä, mutta kerran kuukaudessa järjestetään lähiopetuspäivä, jonka vuoksi joudun reissaamaan Turusta pääkaupunkiseudulle.
Tilapäiskoti tarjoaa nimensä mukaisesti kodinomaiset puitteet tilapäiseen asumiseen. Itselleni se on ollut paras ratkaisu koulutuspäiville, koska kämpillä pääsen nukkumaan kunnon yöunet ennen aamulla alkavia tunteja ja rentoutumaan pitkän päivän jälkeen ilman lähtöstressiä. Tilapäiskoti mahdollistaa myös sen, että voin pitää kiinni omista rutiineista ollessani muualla kuin kotona, mikä on minulle tärkeää.
Hiisi Homes -tilapäiskoti on todellakin home away from home, sillä se sisältää kaiken tarpeellisen tavalliseen ja toimivaan asumiseen. Siellä on astioita ja välineitä kokkailuun, kahvikone ja jopa kahvia aamusumpin keittämiseen, shampoota ja suihkusaippuaa, kaikki tarpeellinen tiskaamiseen, pyykkäämiseen ja siivoamiseen, telkkari rentoutumiseen sekä wifi Netflixin katsomiseen, mukavia sänkyjä unohtamatta. Kaikista parasta on ehkä se, että loppusiivous sisältyy hintaan, eli lähtiessä täytyy vaan muistaa ottaa omat kamat mukaan. Tilapäiskoti sopii hyvin niin yhden yön kuin yhden kuukaudenkin asumiseen, vain itselle tai koko perheelle.
Kalustettuja tilapäisasuntoja Hiiden heimo tarjoaa pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Turussa ja Tampereella, mutta tähän mennessä olen päässyt kokemaan vain Sörnäisten kotien tunnelmaa. Olen ollut kyllä positiivisesti yllättynyt ei pelkästään asunnoista, vaan myös loistavista yhteyksistä, sekä ruokakauppojen ja ravintoloiden määrästä alueella. Metrolle on vain 5 minuutin kävely ja Sörnäisistä Espooseen pääsee vain vähän yli puolessa tunnissa. Ruokapaikoista olen testannut mm. lähellä sijaitsevat Luckiefun’s ja Lie-Mi -ravintolat, joille iso peukku! Lähellä on myös kauppakeskus REDI, jossa en kyllä ole vielä käynyt. Ehkä ensi kerralla!
Pakko myöntää, että juuri nyt tuntuu oudolta kirjoittaa matkustamisesta tai muualla kuin kotona yöpymisestä vallitsevan korona-pandemian riehuessa maailmalla. Varsinkin nyt, kun Uusimaa on eristetty muusta Suomesta ja ulkona liikkumista saatetaan pian rajoittaa. Toisaalta koen, että tilapäiskodit ovat monelle ratkaisu juuri nyt, kun ei halua altistaa tai mahdollisesti tulla altistetuksi taudille muualla kuin kotona yöpyessä. Nimittäin kaikki eivät pysty tekemään etätyötä, kuten minä. Osa joutuu edelleen matkustamaan työn puolesta ja pitämään rattaat pyörimässä. Silloin tilapäiskoti on ehdottomasti the next best thing. Ja tässä muutama hyvä syy:
- Tilapäiskotiin ei tarvita avaimia vaan sisälle pääsee älylukko Pindoran avulla → ei vastaanottoa tai toimistoa → ei ihmiskontaktia.
- Tilapäiskodissa voi kokkailla omat ruuat tai tilata ruokaa Woltista → ihmiskontakti minimissä.
- Tilapäiskoti sopii pitkäaikaiseen asumiseen (esim. 1 kk) joten ihmiskontaktia pystyy välttämään melko pitkään!


Nyt en osaa sanoa milloin tulen “painumaan hiiteen” seuraavan kerran, koska maaliskuun koulutuspäiväni peruuntui koronan takia ja luultavasti seuraavakin tullaan peruuttamaan. Omat matkustelut jäävät nyt siis toistaiseksi vähäisiksi. Mutta sitten kun tilanne rauhoittuu, niin tulen ehdottomasti varaamaan kämpän Hiisi Homesilta.
Oletko sinä koskaan asunut väliaikaisessa kalustetussa asunnossa? Kuulisin mielelläni sinun kokemuksia! 🙂
Pysy terveenä ja sisällä!
❤
Elina