Totta puhuen, en ole koskaan aiemmin miettinyt, OIKEASTI pohtimalla pohtinut, mitä sosiaalinen media merkitsee minulle. Tiesin vain, että meillä on viha-rakkaus-suhde, kuten varmasti hyvin monella. 

Somekuplassa

Yksi päivä kävin Instagramissa läpi, ketä seuraan ja ketä seuraa mua ja tajusin, että somessa olen olemassa tietynlaisessa kuplassa. On hyvinvointia, terveysjuttuja, reseptejä, ravitsemustietoa (ja ”tietoa”), kehopositiivisuutta, bopo-kritiikkiä, healthismia, paljon erilaisia -ismeja, kauneusjuttuja, pepputreenejä, ja vaikka mitä. 

Seuraan melkein 1000 tiliä ja yritin löytää edes jostain tilin (tai enemmänkin ihmisen sen tilin takana), johon olisin voinut samaistua. Ja ne tilit voin oikeasti laskea kahden käden sormilla (vaikka sanonta kuuluukin yhden käden sormilla, mutta oli niitä enemmän kuin 5).

• 

• 

• 

En ole seuraamisen arvoinen

Tajusin siinä samalla, että muutamat tyypit, ketä on seurannut mua ja ketä olen seurannut takaisin, kenen kanssa ollaan keskusteltu yksityisviesteissä, tykkäilty ja kommentoitu kuvia, eli siis luotu sitä kuuluisaa yhteyttä, ovat yhtäkkiä lopettaneet seuraamasta minua. Ei viestiä, ei selitystä. AUTS, ajattelin. Miksi? Enkö olekaan enää seuraamisen arvoinen? Luulin, että ymmärsimme toisiamme.

Toisaalta viime aikoina ollaan paljon puhuttu siitä, että ulkonäkö- ja suorituspaineita herättävät tilit kannattaa karsia minimiin. Ehkä kaikki ne treenipostaukset ja hienot ruokakuvat ovat olleet mun seuraajille liikaa? Ymmärrän kyllä, mutta en voi sille mitään, että ruokien esillepano on mulle tosi tärkeää. Tai että treenaan 5 kertaa viikossa. EI SUN TARTTE, kai tiedät sen? Mutta tuskinpa tästä on nyt kyse.

Tiedostan, että sisältöni somessa oli muuttunut kevyemmäksi (eli en enää jaksanut joka viikko ottaa niin paljon kantaa kaiken maailman ilmiöihin tai tuoda omia henkilökohtaisia kipupisteitä ilmi), mutta en tajunnut, että se oli muuttunut niin huonoksi, että kynnys painaa unfollow-nappulaa oli niin matala. Toisaalta, jos omat kaveritkaan ei enää tykkää kuvistani, niin miksi ventovieraat tykkäisivät, vai mitä?

Panostaminen on täysin turhaa

Kun jonkun asian eteen näkee paljon vaivaa, oli se sitten hieno IG-kuva, tai tarkkaan mietitty kuvateksti, niin tuntuu tietenkin pahalta, että vain pienen pieni murto-osa seuraajista reagoi siihen. Mutta herra varjele, jos postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä. ”En halua, että toi tyyppi hyötyy tästä minun tykkäyksestä rahallisesti”, ajatellaan. Jep, vaikka yhteistyö olisi tarkkaan valittu, jopa seuraajia ajatellen tehty, ja kuva olisi 100 kertaa hienompi sekä kuvateksti 100 kertaa aidompi kuin viime viikolla postaama selfie imelän lainauksen kera.

Olen muutamaankin otteeseen miettinyt: ”Mitä te musta sitten oikein haluatte?” ja ”Millaista sisältöä olisitte sitten halukkaita kuluttamaan?” kunnes tajusin, että ei kukaan oikeasti edes välitä, postaileeko someen yhtään mitään. Kaikki ovat niin uppoutuneita omaan tekemiseen ja keskittyneitä saamaan omille postauksille näkyvyyttä, ettei heillä ole aikaa pysähtyä lukemaan mun juttuja. Lisäksi, julkaisuni todennäköisesti hukkuvat IG-kuvien ikuiseen virtaan kaikkien muiden postaaman turhan sisällön mukana.

• 

• 

Miksi some turhauttaa?

Noniin, ja sen sijaan että olisin avannut tässä, että mitä SoMe mulle merkitsee, päädyin tietenkin ranttaamaan siitä. Mutta aika hyvin tässä avautumisessa käy ilmi, että sosiaalinen media:

• aiheuttaa minulle paineita luoda jatkuvasti kiinnostavaa ja jännittävää sisältöä
• imee mut yhä syvemmälle hyvinvointikuplaan
• saa minut kyseenalaistamaan omaa tekemistä ja jopa olemassaoloa
• tekee musta laiskan ja vie huomion pois tärkeistä asioista
• saa kyseenalaistamaan muiden tarkoitusperiä ja menettämään uskoni ihmiskuntaan
• aiheuttaa mielipahaa ja turhautumista.

Kuten alussa mainitsin, suhteeni someen on vihaa ja rakkautta, eli kyllähän sitä rakkauttakin sieltä löytyy. Oon päässyt tutustumaan kivoihin tyyppeihin, herättänyt keskustelua, naura(tta)nut, inspiroinut ja itse inspiroitunut treenaamaan, antanut ja saanut kivoja hyvinvointivinkkejä, päässyt tekemään hienoja yhteistöitä (ansainnut siinä samalla muutaman euronkin, kiitos vaan), kehittynyt kirjoittamisessa ja kuvien ottamisessa, ja niin edelleen.

Positiivisten lista on varmasti yhtä pitkä kuin negatiivisten. Tällä hetkellä turhautuminen on vaan ottanut vallan, minkä johdosta haluan nyt pysähtyä ja miettiä, mikä mun rooli somessa oikein on ja jaksaako siihen käyttää niin paljon aikaa, kuin nyt. Ehkä jatkan tätä pohdintaa vielä täällä blogissa tai sitten en. Stay tuned!

Kivaa somettamista!

❤

Elina