Kohti hyväksyvää kehosuhdetta

Terve ja hyväksyvä kehonkuva

”Olen mielelläni kehossani.” Nämä sanat ovat alkaneet tuntua omilta vasta muutaman viimeisen vuoden aikana.⁠ Kun katson ajassa taaksepäin, niin oikein harmittaa, miten paljon aikaa käytinkään kehoni miettimiseen ja murehtimiseen.

Lue lisää...

InBody-mittauksen tulokset

inbody-mittaus-tulokset-bmi

InBody-mittaus

Kirjoittelin jokin aikaa sitten kuntotestistä Paavo Nurmi Keskuksessa ja lupasin, että kirjoittelen fiiliksiä myös siellä tehdystä Inbody-mittauksesta. Pakko sanoa, että Inbody-mittaus aiheutti meidän porukassa enemmän pelkoa ja kauhua, kuin rankat kuntotestit. Ja ei ihmekään, koska Inbody-tulokset kertovat kaunistelematta, missä kondiksessa se oma kroppa oikein on.

Olen käynyt Inbodyssa säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 2009 lähtien eli kohta 10 vuotta ja olen myös säilyttänyt melkein kaikki Inbody-tulokset kansiossa. En ole koskaan treenannut mitenkään tavoitteellisesti mutta on ollut ihan hauskaa vertailla tuloksia toisiinsa. Paino on jojoillut, lihasmassa on kasvanut ja rasvamassa on mennyt ylös ja alas. Eniten muutoksia on kuitenkin tapahtunut korvien välissä, enkä nykyään enää yritä pakkomielteisesti laihtua, kuten 10 vuotta sitten.

Tällä kertaa Inbody ei tarjonnut kauheasti yllätyksiä, toki yhdessä vuodessa oli ehtinyt tapahtua muutoksia. Enkä voi sanoa että parempaan suuntaan.

Lue lisää

Kesä kunnossa kun on kesäkunnossa?

Kesäkunto-ilmiö näkyy blogeissa, verkkovalmennuksissa, lehdissä ja meemeissä. Kun havahduin ajattelevani, etten ole tänäkään vuonna kesäkunnossa, oli pakko pysähtyä miettimään – miksi sitä tavoitellaan ja onko se oikeasti tavoittelemisen arvoista?

Lue lisää...